sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Ompelumaratoonit!

Keski-Suomen ompeluväki päätti järjestää omat ompelumaratoonit Jyväkylän Taitokeskuksessa tänä viikonloppuna. 14 naista saatiin kasaan ja ei kuin koneet surisemaan! Olikin ihan mahtavaa jakaa ja saada apuja muilta, nähdä muiden koneita ja ihania kankaita ja mikä tärkeintä jutustella ihanien kanssaharrastajien kanssa! Mies ihmetteli että vaikka selitin suurta tarvikelaatikkoani joka lähti mukaan sillä että vien vaihtoon/myyntiin kankaita niin takaisin tulin saman laatikon ja pussilisen kankaita kanssa. Hups... :D Syksyllä sitten ehdottomasti uudestaan!

Tässä oma lauantainen saldoni! Tuntuu aika vaatimattomalta kun kuitenkin sai kahdeksan tuntia rauhassa ommella mutta tuli siellä tietysti tehtyä paljon muutakin! :) Eli yksi pitkähihainen More Greyn kaavalla, astronautti Royal-tuotteelta ja tähdet hamstereistä. Omalla kaavalla kaksi t-paitaa joiden kankaat Saksasta, Royal-tuotteelta ja Sampsukalta. Kahdet legginsit joista toinen Little Houses kaavalla ja toiset omalla, kankaat hamstereista ja Royal-tuotteelta.

Valitettavasti en päässyt lastenkaitsijan puutteen takia osallistumaan enää sunnuntaina niin että paljon leikattuja vaatteita jäi ompelematta. Pidin sitten tänään omat yksinäiset ja ihan tyhmät ompelumaratoonit lasten kanssa ja tuloksena syntyi kaksi tunikaa ja kaksi t-paitaa. Kaikki omilla kaavoilla ja kankaat Saksasta, Kangashamstereista ja Sampsukalta.

8 kommenttia:

  1. Kivat maratonit kyllä oli!! Sä sait tosi paljon aikaseksi!! Näitä lisää!! ;)

    VastaaPoista
  2. Nyt iski kateus! Mä haluan kanssa ehdottomasti tuollaiseen mukaan!!!

    VastaaPoista
  3. Oli ihan superkivaa! Ja sä oot kyllä ihan uskomattoman tuottelias, hattua nostan! Yritän huomenna blogata osan mun tekeleistä ja loput sitten myöhemmin ens viikolla, ei onneks jäänyt kahteen paitaan munkaan saldo.. =)

    VastaaPoista
  4. Kiitosta maratoniseurasta, olipa nastaa! Ja käsittämättömän tuottelias olet!

    VastaaPoista
  5. Oletpas tehokas! Ja hienoja vaatteita olet tehnyt!!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille, kehuista ja seurasta! Oli kyllä ihan huippukivaa ja ihanaa että syksyksi on jotain mukavaa nyt jo suunnitteilla!

    VastaaPoista
  7. Hienoja vaatteita :) Sinulle olisi jotain blogissani :)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania vaatteita ja oijoi, olen ihan kade tuollaisesta ompelumaratoonista!
    Varmasti oli mukavaa! :)

    VastaaPoista